Selain pysyköön lestissään!

"Tekniikoita tulee ja menee, mutta muutoksen suunta on varma: käytön helppous, intuitiivisuus, nopeus ja yksinkertaisuus painottuvat yhä enemmän."

Sovelluskehityksen lähihistoriaa tarkasteltaessa suurimman hyödyn ja haitan muodostava pari löytyy nopeasti: Internet ja selain. Internetin globaali ulottuvuus oli niin valtava lisäarvo, että sen takia oltiin valmiit hyväksymään selaimen rajoitteet. Samalla järjestelmien käytettävyys heitettiin kaaressa vasemman olan yli. Internetin hyödyt päätyivät selainten vangeiksi.

Ei käytettävyyden murhaa kukaan sentään tahallaan tehnyt. HTML:ää suunniteltaessa kenellekään ei vain tullut mieleen, että joku haluaisi kehittää tietojärjestelmiä sen päälle. Onko hullumpaa kuultu?

Linkitetyn tekstisisällön näyttämiseen taotuista HTML-kahleista on sittemmin koetettu pyristellä irti. Ensimmäiset yritykset rikkaamman sisällön tuottamiseksi verkkoon nähtiin pian ensimmäisten selainpohjaisten tietojärjestelmien tultua markkinoille. JavaScript esiteltiin vuonna 1996, ja selainten ongelmien ratkaisemiseksi tarkoitettujen menetelmien kehitys on ollut jatkuvaa siitä saakka.

Ongelmana on, että kun lähdetään ratkomaan perustavia ristiriitoja selaimen ominaisuuksien ja kehittäjän tavoitteiden välillä luomalla kuhunkin ongelmaan paikkaa paikan päälle, työsarka on loputon. Käyttöliittymäsuunnittelua ohjaavat tällöin väkisinkin tekniset rajoitteet, eivät käyttäjien tarpeet. Haastetta ei helpota se, että tukea pitäisi tuottaa kolmelle käyttöjärjestelmälle, näiden päällä puolelle kymmenelle selaimelle sekä näistä useamman vuoden aikana julkaistuille versioille.

Patenttiratkaisua tähän ongelmaan ei ole vieläkään olemassa. Välähdyksen paremmasta huomisesta tarjoavat kuitenkin jo käyttöjärjestelmän ja selaimen sisään eristettyyn virtuaalikoneeseen eli ”sandboxiin” pohjaavat teknologiat. Tällöin selain toimii vain väylänä ja kehyksenä varsinaiselle tietojärjestelmän ajamiselle ja sovelluskehitysteknologialle. Tuotantokypsä näistä on Adobe Flex 2, kehitysvaiheessa ja seurannassa ovat mm. Microsoft Silverlight ja JavaFX.

Tekniikoita tulee ja menee, mutta muutoksen suunta on varma: käytön helppous, intuitiivisuus, nopeus ja yksinkertaisuus painottuvat yhä enemmän. Tällaiset teknologiat ovat levinneet jo nyt nopeasti, kun Web 2.0 -yhteisöpalvelut ovat kasvaneet vauhdilla. Todellinen vyöry alkaa sitten, kun asiakkaat alkavat äänestämään jaloillaan yrityksistä, joiden sovellukset eivät pysy käytettävyyskehityksen perässä.

Internetin todellinen hyöty pääsee vapaaksi, kun selain alkaa pysyä lestissään: kehyksenä.

Juha Lamminkari

Juha Lamminkarin kolumni verkkopalvelujen kehityksestä, julkaistu Digitoday -sivustolla 5.12.2007 ja It-viikko -sivustolla 7.12.2007.

©2008 Uoma Oy. All rights reserved. Uoma Oy, Merimiehenkatu 36 D, 00150 Helsinki | Puh. 02 9000 9003, Fax. 09 7263 368 | Y-tunnus 1973081-2 | info@uoma.fi